Ohjeita opintojen nopeuttamiseksi

Välitön hyöty käytäntöön on aina ollut päivän avainsana ja kaikessa konttorityössä kuten tieteessä on kyse

etupäässä näppäilynopeudesta – esim. aikanaan Suomen taitavimpiin kuulunut yo-merkonomi teki taukotöinään suuren pörssifirman tytäryhtiöiden kirjanpitoa (mikä nyt ei taida olla ihan lakipykälien mukaista).

Tieteessä kyse on usein ammattitutkijoilla “Späksin” eli SPSS:n pyörittämisnopeudesta eli ammattisoftan käytännön pyörittämisestä.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                           Luennolla prof. Vaivio kertoi, että jos prof. Ikäheimo viitsii opettaa, niin puolen tunnin ttekstinkäsittelyharjoituksissa  oppii > puolessa vuodessa muuten.                                                                                                                                                                                 Hiirikäden käyttöä tarkkailemalla voi sanoa noin puolessa minuutissa, onko henkilö opiskellut tietokonealaa/ollut alalla töissä. Siinä rekrytointiin kriteeri konttorihommiin (RUK:n suorittamisen ohella).                                                                                                                                                                                                                                                              Voit tehdä itse tilastolliset analyysit (tai apulainen nopeasti jos olet esim. ”osaamisaluejohtaja” etkä mitään osaa)

Real Statistics on ilmainen australialainen VBA-ohjelmoitu tilastopaketti Excelille ja on osoittautunut luotettavaksi (hyvin harvoin kaatuu). Ja on myös Macille Excel 2011 ja 2016 versiot.

Valmiin datan voi tuoda Exceliin -> ei kannata itse kerätä tietoa esim. lomakkeilla. Ja jatkoanalyysiä varten tarvittavan korrelaatiomatriisin tekee todella nopeasti!

Datan muokkaaminen on nopeaa esim . pisteet saa pilkuiksi (USA:ssa desimaaliluvuissa on piste) Etsi/korvaa kaikki toiminnolla.                                                                                                                                                                                                               Laskelmat laatii erittäin nopeasti esim. faktorianalyysin minuuteissa.                                                                                                                                                                                                                                                                       Real Real Statisticsin menetelmät riittävät vaikka väitöskirjan tekemiseen. Pienessä paketissa on > menetelmiä, kuin yliopistojen hitaasti jankkaavilla SPSS-kursseilla käsitellään.

Regressioanalyysi on hyvin yleinen päämenetelmä väitöskirjoissa – sellaisen tekaisee minuuteissa ja kunnianhimoisemmin päivissä.

Paperilta esim. jostain tilastollisesta vuosikirjasta/amerikkalaisesta journaalista numerot naputtelee nopeasti itse tai vaikka joku toimistosihteeri vielä nopeammin! Paperinipun saa skannattua tietokoneelle (jos on konerkirjoitettu/painettu) OCR:nä.

Statistician ohjelman ilmainen Lite versio sisältää hyvän regressioanalyysin. Jos haluaa. Ei ole mitenkään välttämätön lisä Real Statisticsiin nähden.

Sisälle tilastohommiin pääsee nopeasti siten (jos oma aika ei riitä – ja eihän se riitä kuin loma-aikana jos on johtotehtävissä), että joku yliopistolainen/opiskelija neuvoisi tai vaikka niin, että palkkaisi opiskelijan toimistolle vähäksi aikaa [ainakin Tampereella on ollut vouchereita, jotka kattavat ison osan työnantajan palkkakuluista].

Aki Taanilan sivustoilla (katsottu > miljoona kertaa) selostetaan suomeksi ja käytännönläheisesti tilastohommia! Ei tarvitse istua tilastohommien pitkäpiimäisillä yliopistoluennoilla eikä naputella dataa koneeseen yliopistolla surisevassa tietokoneluokassa! Saattaa muuten todellisuus olla suriseva hämmennys, kuten pragmatismin ykkösnimi William James toi esille!

Saksassa on ollut pitkään väitöskirjan tekijöiden ammattikunta. Hyvin suuri osa väitöskirjoista on muiden kuin tohtorin tittelin saaneen tekemiä; poliitikkojen kiinni jääminen on ollut lähinnä varomattomuutta, joka vie maineen. En näkisi mitään syytä minimoida omaa työpanosta ja tehdä tutkinto alta pois mahdollisimman nopeasti. Kuten wanha kansanviisaus sanoo: noheva jamppaa plokkaa [poimii] perksit [lisäansiot, luontaisedut] ja tittelin avulla saa herutettua lisää liksaa varsinkin julkkarilla! Tai hienommin kuten agenttiteoria opastaa: tavoitteena tulee olla ponnistusten minimointi ja taloudellisten etujen maksimointi!

Nopeassa valmistumisessa on usein kyse siitä, että joitakin autetaan ja tehdään se mahdolliseksi yliopistolla ja toisille taas ei tehdä. Professoreilla voi olla kokonaisnohevia jippoja valmistumisen tahalliseksi hidastamiseksi esim. yksi professori vaati 1400-luvun saksalaisen fraktuuratekstin opettelua ennen kuin pääsee etenemään nykyaikaa koskevissa opinnoissa!

Väitöskirjat ovat ongelmajätettä. Ne päätyvät Varastokirjastoon Kuopioon ja kysyntä on samaa luokkaa kuin käyrätorven soitto-oppailla! Kuten wanha katuviisaus “nopeus on valttia tappelussa” kuuluu sama pätee tieteeseen – tieteessä on kyse nopeudesta – viime kädessä hiirikäsi- ja näppäilynopeudesta.

 

Imuta Real Statistics tästä linkistä: http://www.real-statistics.com/free-download/real-statistics-resource-pack/

Aki Taanilan menetelmäblogi, selkokielinen ja käytännönläheinen sisältää tietoa enemmän kuin 98% tohtorin tutkinnon suorittaneista on koskaan osannut. Tradenomikoulutuksen ykköspaikassa Haaga-Heliassa ei jaarittelu ja huuhaa mene läpi kuten yliopistoissa ja kauppakorkeakouluissa! https://tilastoapu.wordpress.com/

Tässä oli ensimmäinen stintti blogin pitämiseen.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s